Minä niin rakastan murhia!

[Kuva]

Epäilykset täyttävät Lilia Rönkön Mollien mielen eikä Petri Pääkkösen Paravicini auta asiaa.

Agatha Christie teki tunnetuksi sen, mitä muut matkivat edelleen. Tehokkain tapa jännityksen nostattamiseksi on tunkea nippu värikkäitä, toisilleen tuntemattomia persoonia pieneen tilaan ja sammuttaa välillä valot.

Pinna kiristyy klassisesti rouvan 1950 valmistuneessa näytelmässä Hiirenloukku. Nuoripari Mollie ja Giles Ralston pistää pystyyn täysihoitolan perintönä saatuun kartanoon. Kuin tilauksesta lumimyrsky tukkii tien ulkomaailmaan.

Lontoossa tapahtuu murha, jonka jäljet johtavat Monkswellin kartanoon. Poliisi saapuu paikalle hämmentämään jo valmiiksi ruuhkaista soppaa.

Ylioppilasteatteri Act1 on tarttunut klassikkoon Mari Lammin johdolla. Lammin esikoisohjaus on perinteitä kunnioittava. Näyttelijät saavat elää vapaasti rooleissaan, joista muutama onnistuu silmiinpistävän hyvin.

KIINNOSTAVIMMAT henkilöhahmot jäävät valitettavan pienelle huomiolle. Ilmeisen jakomielitautinen neitimies Christopher Wren hauskuttaa yleisöä laukomalla valikoituja kommentteja.

Petri Pääkkösen tyylikkäästi esittämä Paravicini on kuin ilmetty kauhuvaari Vincent Price. Yhdennäköisyys Draculan kanssa on tyrmäävä eikä epäilyjä hälvennä herran toistuva tapa nuuhkia neitien parfyymeja selän takaa.

Näytelmän kantava teema on epävarmuus. Mitä todella voit tietää ympärillä olevistasi tai edes omasta puolisostasi? Lilia Rönkön naiivi Mollie ja Markku Multaharjun väritön Giles tuntuvat äkkiä kovin vierailta toisilleen.

Näytelmä köhii paikallaan hetkittäin, mutta potkua antavat värikkäät henkilöt. Näyttelijät puhuvat kirjakieltä slangipainotteisesti, mikä irrottaa näytelmän tarpeettomasti omasta ajastaan.

JUTTA SARHIMAA

Hiirenloukku Teknillisen yliopiston ylioppilasteatterissa 17.3, 20.3, 23.3, 31.3 ja 3.4 klo 19.