Elokuvakerho Skinkino
Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan elokuvekerho Skinkino järjesti vuosina 1996-2010 elokuvanäytöksiä ylioppilastalon auditoriossa. Filmielokuviin liittyvien taloudellisten ja levitysongelmien vuoksi toiminta on ollut sittemmin katkolla. Alla esitetty koskee ko. aiempia näytöksiä.
Suosittelemme ylioppilaskunnan piirissä olevia elokuvaintoilijoita olemaan yhteydessä kerhon hallitukseen.
Skinkinon hallitus 2013
| Puheenjohtaja | Vesa Liukkonen |
| Rahastonhoitaja | Soili Nousiainen |
| Jäsen | Kim Koivula |
| Jäsen | Marianna Sainio |
Elokuvakerho esittää elokuvia Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilastalon auditoriossa. Esitykset ovat avoimia kaikille. Näytökset järjestetään torstaisin kello 19 alkaen. Ovet aukeavat noin puoli tuntia ennen esitystä. Kerhon nimi tulee Skinnarilan kaupunginosasta, jossa yliopisto sijaitsee.

Elokuvat esitetään kahdella 35mm elokuvaprojektoreilla. Projektorit ovat samanlaisia kuin "oikeassa" elokuvateatterissa. Kerholla ei kuitenkaan ole lautasjärjestelmää filmin säilytykseen, joten elokuvat esitetään 67-minuutin keloilta. Tätä pitemmissä elokuvissa vaihdetaan projektorilta toiselle kesken elokuvan. Vaihto ("yliheitto") tehdään saumattomasti eivätkä katsojat (toivottavasti) huomaa vaihtoa. Projektoreiden valo syntyy 1000 watin hehkulampuilla.

(Kuvat Risto Westman)
