1.Päivä
Oli tavallinen torstai aamuyö suurelle osalle Skinnarilan vapaavaltion teekkareista. Kuitenkaan kaikkialla ei ollut aivan rauhallista. Ilmassa oli seikkailun tuoksua.
Retkeilykerho Ulvovan Suden nelihenkinen retkikunta heräili koloistaan Lappeenrannan synkkään aamun. Irtautuminen kohti tuntematonta tuli tapahtua tismalleen kello kuusi. Huollon töpeksittyä varusteiden kanssa päästiin todellinen marssikäsky antamaan vasta puoliseitsemän jälkeen. Matka kohti suomen lakipistettä voitiin aloittaa. Autoilu oli pääosin suomipopin maustamaa hermostunutta kikattelua. Oulun korkeudella päätettiin pitää marssitauko ja nautittiin lounaana paikallista herkkua ”karvapitsaa”. Määränpää Kilpisjärvi saavutettiin auringon laskiessa tuntureiden taa noin kellon yhdeksän aikaan. Partio tarkisti kyläpahasen rauhallisuuden ensin ajoneuvosta käsin ja loi suhteita paikallisiin kuljetusyrittäjiin mahdollisten ongelmatilanteiden välttämiseksi. Kun kylä oli todettu rauhanomaiseksi päätti seurue nousta ajoneuvosta paikoitusalueella. Ajoneuvo tyhjennettiin varusteista lähdes äänettömästi, jonka jälkeen tiedustelupartio Hyrkäs/Karjalainen lähti selvittämään reittiä läheiselle tunturijärvelle. Osasto Kotiranta/Peltonen viimeisteli majoitusalueen tämän aikana. Ensimmäinen yö vietettiin ajoneuvon vieressä paikoitusalueella ihastellen teltan ovesta aukeavaa näkymää Toyotan takarenkaaseen. Aamun sarastaessa olisi tarkoitus lähteä erämaahan tiedusteltua reittiä pitkin.

2. Päivä
Herätys Kilpisjärvellä tapahtui kello kuusi. Aamupalana nautittiin pekonia, paistettuja munia ja paahtoleipää. Liikkeelle lähtö tapahtui aamukankeudesta johtuen vasta kello kahdeksan. Lounas aikaan mennessä oli ehditty Saarijärven autiotuvalle. Lähes koko aamu oli hiihdetty ylämäkeen lukuun ottamatta kahta järven selkää. Sää oli tähän mennessä ollut lähes satumaisen aurinkoinen. Tuvalla tapasimme helsinkiläisiä moottorikelkka turisteja, joille paikalliset safarioppaat kertoivat meidän olevan ”survival-hiihtäjiä”. Moni turisteista ei uskaltautunut puhuttelemaan seurueemme jäseniä. Uskon asenteemme erämaassa kelkkailuun näkyneen aurinkolasienkin läpi. Ratki riemukkaan ylämäki hiihdon aloitimme auringon grillatessa nahkaamme. Muutamia tunteja hiihdettyämme alkoi taivaalta putoilla useita pisaroita niskaamme, vaikka sää tiedotuksessa oli ollut vain yksi pisara. Olimme surun murtamia. Vastoinkäymisestä huolimatta jatkoimme kohti tavoitettamme Kuonarjoen autiotupaa. Karjalaisella oli loppuosuudella ennen tupaa suurimmat ongelmat hänen joutuessa hiihtämään myös alamäessä puusuksen äärimmäisen erinomaisen pidon takia. Autiotupa saavutettiin. Sen todettiin kuitenkin olevan ennemminkin autiosauna noin kymmen henkisen tätiporukan hiukan lämmitettyä sitä. Söimme saunassa, mutta nukuimme ulkona vahvassa siilipuolustuksessa, kuten kuva todistaa.

Karjalainen viimeistelemässä siilipuolustuksen pitävyyttä. Tällä kertaa Lossujärvellä.
Hiihtokilometrejä kertyi päivälle 22,5.

3. Päivä
Todellisina masokisteina me luonnollisestikin heräsimme 4.30. Tästä johtuen olimme jo 8.45 noin kymmenen kilometrin päässä Meekonjärvellä lounastamassa. Paikalla ollut ukkoporukka oli juuri heräilemässä. Lounastimme Meekonjärven autiotuvalla ja otimme aurinkoa. Jälkiruokana hiihtelimme Pihtsusjärvelle, missä otimme jälleen aurinkoa ja nautimme lounaan numero kaksi. Paikalla saimme ihastella todellista kalamiestä työssään. Tuloksena 25 kappaletta rautuja, joista osa paljon himottuja punamahoja. Tästä virkistyneenä hiihtelimme vielä hieman ylämäkeen Haltintuvalle, jossa nautimme päivällisen ja vietimme yön. Myös haltintuvalla oli innokkaita pilkkijöitä. Tuloksista ei tosin heidän kohdallaan kannata puhua lainkaan. Hiihtokilometrejä kertyi 25.

4. Päivä
Aamulla herätessämme sää oli lähes kirkas, joten lähdimme nousemaan kohti Haltin huippua. Päätimme nousta Haltille suoraan mökiltä pohjoiseen ja jättää merkityillä reiteillä kulkemisen kelkkailijoille. Nousu oli rankka. Ainoastaan Kotiranta onnistui mäen nousemaan sukset jalassa. Muiden heittäessä sukset olalle tai jättäessä ne rinteeseen. Hiihtäjän kommentti huipulla oli: ”Tuntuu vähän käsissä.” Viimeiset sadat metrit huipulle nousimme noin kymmenen metrin näkyvyydessä. Maisemia ei huipulla voinut ihastella, mutta saimmepa sentään niskaamme ikimuistoisen lumipyryn ja tuleen. Parhaat paikat olivat tällä kertaa jaossa korkeimman kohdan merkiksi kootun kiviröykkiön takana tuulen suojassa. Huipulla kuitenkin viivyttiin sen aikaa, että tärkeät tilanne tiedot saatiin ilmoitettua kotijoukoille. Tärkein viesti lienee ollut suklaa varastojen uhkaava ehtyminen. Haltilta laskettelimme hernerokka sumussa takaisin tuvalle, jossa jälleen kerran söimme. Lounas numero kahdella siirryimme Pihtsusjärvelle. Täältä suunnistimme tai oikeammin Kotiranta suunnisti Nimismiehen tuvan kautta Lossujärvelle muiden seuratessa vuoronperään Kotirannan Lapponioiden liikettä silmillään. Siinä lieneekin ollut loppupäivän parhaat näkymät lukuun ottamatta paikallista erämaahotellia – parakkia, joka oli pitänyt laittaa vaijereilla kiinni maahan, jotta ylienergiset vaeltajat eivät nappaisi sitä tai sen seurana olevaa huussia mukaansa.

5. Päivä
Päivä alkoi sumuisena Lossujärven autiotuvan pihalla teltassa aamupalalla. Aamupalan jälkeisinä minuutteina Hyrkäs kirmaili onnellisena todellisessa pioneerisäässä sillä seurauksella, että retkikunnan tohtorit Kotiranta/Peltonen/Karjalainen määräsivät hänelle loppupäivän VUP:tä eli vapaata ulkopalveluksesta. Tohtorit määräsivät selkäkipuihin myös kipulääkekuurin, jonka seurauksena Hyrkkään ei tarvitsisi myöskään tulevina päivinä olla peloissaan ummetuksen kaltaisista oireista. Tohtorit jättivät potilaan pitämään tupaa pystyssä ja lähtivät itse partioimaan Norjan puolelle, sekä suorittamaan ilmatiedustelua läheiselle Loassonibban huipulle. Sää huipulla oli kaunis ja sieltä käsin havaittiin myös paikallisen sumupilven sijaitsevan Lossun tuvan päällä. Tuvalla Hyrkäs nautti aselajinsa mukaisesta säästä siihen asti kunnes paikalle osunut vanha pariskunta onnistui tuomaan päivän paisteen tämän yksinäisen pioneerin elämään. Tuvalle palattuaan myös Karjalainen joutui näiden vanhustiedustelijoiden valokuvamalliksi. Kuulemma lumipuku näytti jotenkin niin hurmaavalta. Loppupäivän aikana pyrittiin kokoamaan edellisinä päivinä kulutetut voimavarat.

6. Päivä
Aamu alkoi äärimmäisen kovalla nousulla jälleen kerran hernerokka sumussa. Saarijärvelle hiihtäminen tuossa säässä oli rankkaa. Erämaassa ei ollut paljoa nähtävää ja kelkkasafari hiljensikin paremman puutteessa katselemaan tauolla kököttävää etujoukkoa Hyrkäs/Karjalainen. Kotiranta totesikin, että jäätyihän ne vaatteet päälle sitten tälläkin reissulla.

Ei ne vaatteet kuitenkaan koko reissua jäässä olleet. Päivän paistetta ja rentoutumista Pihtsusjärvellä.

Saarijärvellä lounastettiin ja otettiin jälleen yhteys kotijoukkoihin. Tapasimme tuvalla myös todellisen tervaskannon, jolle tämä oli 41. kerta hiihtelyä käsivarren kevät hangilla. Oli muuten aikasta virkeä Pappa. Päivälliselle hiihtelimme vielä Termisjärven autiotuvalle, jonne myös majoituimme. Reitit olivat sen verran erikoiset illan aikana, että kärjessä hiihtänyt Karjalainen ilmoittikin suunnistajille edessä häämöttävästä tunnistamattomasta rakennuksesta. Karjalaisen mukaan ennen tupaa olisi tullut olla kuru eikä järven selkä. Joka tapauksessa edessä oli oikea tupa. Tuntemattomat siis ovat vaeltajan tiet. Illan aikana Peltonen näytti todellisen luonteensa, jonka voi saada aikaan vain äärimmäinen ***tuuntuminen. Täytyy sanoa, että melkoisen lujaa tämä Valtiotieteiden maisteri tikkasi parikilometriä pitkän järven selän yli. Mies joukon onneksi henkinen myrsky laantui tuvalle saavuttaessa. Hiihtokilometrejä kertyi päivälle 27.

7. Päivä
Päivän aikana oli tarkoitus siirtyä ainoastaan kymmenen kilometrin päähän Ailakkajärvelle, joten turhaa kiirettä ei aamutoimissa pidetty. Lounaan jälkeen lähdettiin lopulta hiihtämään ja tavoite saavutettiin hetkessä. Huolimatta siitä, että Hyrkäs/ Karjalainen yhdistelmä joutui jossain vaiheessa porotokan saarrostamaksi. Tuvalla oli sitten ilta aikaa puuhastella. Aluksi päätettiin leipoa hieman kaurakeksejä naisväen pyöritellessä päätään. Sokeria jauhettiin paloista ja vehnäjauhoja nuudeleista. Lopulta taikina suojattiin poroilta ja vietiin ulos jäähtymään. Muiden kannalta valitettavasti taikinakulhoa ei muistettu suojata Hyrkkäältä, joka oli oppinut tyttöystävänsä avustuksella nauttimaan keksitaikinan suoraan kulhosta. Muille leipureille jäi kuitenkin vielä hitusen taikinaa paistettavaksi pannulla keksin muotoon asti. Nähtyään valmiit keksit ei voida sanoa Hyrkkään katuneen taikinan syömistä. Leipomisen aikana Karjalainen valmisti diplomityönään pilkin sähkömiehenteipistä, narusta, kivestä ja pyykkipojasta. Muiden naurun säestämänä Hyrkäs ja Karjalainen lähtivät salakalaan läheiselle järvelle. Kalastusinto oli kuitenkin lyhyt aikainen, kun kalaa ei tullut ja mahdollinen kalatarkastajan kohtaaminen hävetti jo etukäteen. Heillä kun oikeus ottaa salakalastusväline haltuunsa. Uskoimme, että olisi saattanut tarkastaja kuolla nauruun nähdessään tämän viritelmän. Illan aikana Kotiranta teki tärkeän havainnon. Hän uskoi eläinaktivistien siirtyneen ennakoivaan toimintaan, koska valkoisten porojen turkkiin oli töhritty sinistä väriä. Illan aikana Karjalainen teki nuorena miehenä viimeisen virheensä yö uniensa kannalta juottaessaan vanhuksille Peltoselle ja Hyrkkäälle kahvia. Tietäähän sen, ettei ne tämän jälkeen nuku, mutta onneksi filosofioinnin tasosta voi olla montaa mieltä.

8. Päivä
Hiihtelimme tunturien yli saanajärven päivätuvalle. Matka oli melkoisen rankka huolimatta pitkästä alamäestä. Jälleen kerran Kotiranta selviytyi edukseen alas asti sukset jalassa. Toisten yrittäessä laskeutumisessa mitä erikoisempia tekniikoita aina hampailla jarruttamisesta rinkalla jarruttamiseen. Päivätuvalla hajoilimme ”päivääturisteihin” eli päiväretkeläisiin, jotka totesivat aina että: ”Päivää!!!” Pakenimme ihmismassoja Saanan huipulle, mistä avautuivatkin kauniit maisemat aina Ruotsiin ja Norjaan saakka. Veimme myös matkalta löytyneen Suomen lipun kunniakkaalle paikalle Saanan korkeimmalle huipulle.

Retkikuntamme Saanan huipulla. Vaeltajat vasemmalta alkaen Kimmo Karjalainen, Marko Hyrkäs, Hanna Peltonen ja Tuukka Kotiranta.

Yritimme löytää myös nähtävyydeksi merkittyä lentokonetta siinä kuitenkaan onnistumatta. Yön vietimme päivääturistien kadottua päivätuvalla.

9. Päivä
Tälle päivälle oli luvattu räntäsadetta. Mitä vielä!!! Jos oikein tarkkaan katsoi, niin saattoi aamulla aikaisin nähdä taivaanrannassa muutaman pilven hattaran muuten kirkkaalla taivaalla. Surun murtamina hiihtelimme ja laskettelimme ajoneuvon luo parkkipaikalle. Kävimme tutustumassa Kilpisjärven luontokeskukseen. Kotiranta kyseli kadonnutta lentokonetta. Kuulemma on niin jo ruostunut vehje, että täytyy kesälläkin olla optimisti nähdäkseen kyseisen värkin. Hotellilla varmistimme saunavuoron ja suunnistimme kilpismarkettiin hakemaan hieman evästä. Hinnat ovat korkeat etelän ihmisen silmissä, mutta silti Norjalaiset käyvät hakemassa päivittäistavaroitaan Suomen puolelta. Tunnollisina kuntoilijoina kävimme vielä neljän kilometrin hikilenkillä ennen saunaa. Saunassa käymisen ihanuudesta riittää varmaan, kun mainitsee, että olimme olleet peseytymättä yli viikon. Saunan jälkeen söimme hotellin ravintolassa. Ruuasta riittää maininnaksi, että seuraavalla kerralla suuntaamme paikalliseen retkeilykeskukseen aterioimaan, jossa nautimme tällä kertaa jälkiruoka kahvit. Tämän jälkeen lähdimme ulkomaan matkalle Norjaan. Ulkomaan matkat voivat olla vaarallisia, jos kuljettaja keskittyy maisemien ihailuun ja ajaa aurinkolasit päässä myös tunneleissa. Norjassa pelkäsimme myös paikallisia liikennetottumuksia. Ei uskoisi ihmisten haluavan päästä hengestään näin kevät aikaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä miten asiat Norjassa nähdään. Paikallisten ohitukset olivat melkoisen kyseenalaisia laillisuuden tai järkevyyden suhteen. Skibotnin satamassa havaitsimme jälkiä meitä ennen käyneistä Karjalaisista. Olihan sataman sähkökaapin kylkeen kiinnitetty Saipan tarra.

Norjalaistenkin maisemat olivat ihan katseltavia, mutta kaikkeen tottuu ja ikävä koti Suomeen oli jo kova.

Majoitumme meren rannalle, paistoimme lettuja ja pitsaa, sekä nautimme maisemista.

10. Päivä
Ajomaratoni läpi Suomen Peltosen ja Hyrkkään huolehtiessa laulupuolesta. Oulussa käytiin moikkaamassa isovanhempia Kotirannan toimiessa myös Hyrkkään enon mikrotukihenkilönä. Yön hämärtyessä joukkio saapui takaisin Lappeenrantaan, missä innokkaimmat teekkarit olivat jo aloittaneet Vapun vieton.

Teksti: Marko Hyrkäs
Kuvat: Marko Hyrkäs