Torstai 13.4. Istumalihasten testailua

Kello näytti 8.15. Auto kaarsi Kuopion moottoritielle, kyydissään viisi ulsulaista matkalla Ruotsiin, Kebnekaiselle. Miten tähän tilanteeseen oli ajauduttu? Ehkäpä se oli Markus Bruun, joka helmikuussa esitti, että olisi kiva tehdä jonkinlainen hiihtovaellus Kebnen hangille pääsiäisen aikaan. Markuksen mukaan Ruotsiin tarttui neljä muuta ulsulaista: Tuukka Kotiranta, Olli Heinikainen, Tapio Kettunen ja saksalainen vaihto-oppilas Moritz Oldenkotte. Takaisin asiaan, Kuopion moottoritielle. Auton (mallia Citroen) painoa lisäsi siis viisi ulsulaista, ahkio, suksiboksi suksineen ja sauvoineen, rinkat ja muut tilpehöörit. Tunnelma oli siis tiivis. Edellisenä päivänä muut paitsi Tuukka olivat matkanneet Kuopioon Lappeenrannasta. Tuukka tuli Forssasta. Yhteisen reissumme aloitimme torstai-aamuna Kuopiosta, Kallaveden rannalta. Ennakkoon tiesimme, että päivästä tulee raskas varsinkin istumalihaksille. Edessä oli noin 900 kilometrin matka kohti Ruotsin tuntureita. Matka sujui leppoisasti ajovuoroja ja musiikkikappaleita vaihdellessa. Matkan varrella ohitimme muun muassa Iisalmen, Oulun ja Haaparannan. Ruotsin puolelle saapuessamme havaitsimme bensan olevan opiskelijaystävällisemmissä hinnoissa kuin Suomessa. Niinpä tankkasimme tankin täyteen ja jatkoimme matkaa kohti Kiirunaa ja Kebnekaisea. Napapiirinkin ohitimme Ruotsin puolella ja seitsemän aikoihin illalla saavuimme Kiirunaan, Norrbottenin lääniin. Kiirunassa hörppäsimme kahvia ja kaakaota ja aloitimme menomatkamme viimeisen erikoiskokeen ennen Nikkaluoktaa, vaelluksen aloituspistettä. Nikkaluoktaan saavuimme hiukan ennen yhdeksää ja autosta noustuaan itse kukin venytteli jalkoihin tunnon takaisin. Hiihtourakan oli määrä alkaa vasta perjantaina, joten illalla oli hyvää aikaa laittaa hiihtovälineet pelikuntoon ja käydä tutustumassa ruotsalaiseen saunaan. Saunassa hikoiltuamme ja teltat pystytettyämme lähdimme morjestamaan nukkumattia...

Perjantai 14.4. Tunturikoivikot ja intin sukset ne yhteen soppii...

Aamulla täytimme mahamme puurolla ja omena-kanelikiisselillä, jotta suksi liikkuisi reippaasti ainakin lounastaukoon asti. Ensimmäinen tauko tuli kuitenkin jo noin 50 metrin hiihdon jälkeen, kun Moritz totesi lumen tarttuvan suksen pohjiin aika tiukasti. Noh, hiukan luistovoidetta pohjaan ja matka jatkui. Seuraavan kilometrin matkalla luistovoide kelpasi muillekkin kuin Moritzille. Lumisade ja nollakeli aiheuttivat sen, että suksien voitelun onnistuneisuus testattiin toden teolla. Tunturikoivuja väistellen liikuttelimme hikilankkuja korkeuskäyrää pitkin aina lounastaukoon saakka. Muutama hirvikin oli alueelle eksynyt jäljistä päätellen. Raskasta oli ollut hirvenkin liikkua, kun lumi upotti eikä hankiaisista ollut tietoakaan. Onneksi parimetriset Järviset ja Peltoset pitivät meidät melkein ”pinnalla”.

Pian lounastauon jälkeen havaitsimme tunturikoivikon olevan sen verran tiheää, että oli viisaampaa laskeutua hieman alemmaksi joelle. Jokea pitkin hiihtäminen ja suunnistaminen olisi helpompaa. Varsinkin Markus kannatti joelle siirtymistä, koska ahkion vetäminen risukossa ei kuulemma ollut kovin nautinnollista. Vuonossa kulkeva joki oli vahvassa jäässä, ja sitä pitkin matkamme jatkui huomattavasti nopeammin kuin tunturikoivikossa. Illaksi saavuimme pienen pienelle autiotuvalle, Lisas Stuganille. Tuukka alkoi kokkailemaan ruokaa ja me muut pystytimme teltat tuvan lähistölle. Illan mittaan selailimme vielä tuvan historiikkia ja keitimme termospullot täyteen juomavettä aamua varten.

Lauantai 15.4. Görans Fjälltransport

Illalla alkanut lumisade oli jatkunut myös yöllä. Herätyksen jälkeen puurot ja omena-kanelikiisselit taas masuihin ja termarit täyteen päivää varten. Jätimme nätin Lisas Stuganin taaksemme ja aloitimme toisen hiihtopäivämme. Hiihdimme vieläkin jokea pitkin, koska se mutkitteli oikeaan suuntaan. Toisaalta moottorikelkkojen uria pitkin oli nopeampaa hiihtää kuin umpihangessa. Moottorikelkat olivat pääasiassa paikallisen Görans Fjälltransportin kelkkoja, joilla Göran ja hänen työtoverinsa kuljettivat ”turisteja” majapaikkojen väleillä pientä korvausta vastaan (noin 1 euro/kilometri/henkilö). Me emme Göranin palveluita tarvinneet, mutta asiakkaita näytti silti riittävän. Matkamme aikana näimme myös useita koiravaljakoita.

Ennen kuin aloitimme ensimmäisen kunnon nousun ylemmäksi, pidimme lounastauon Vistas Stuganilla. Merenpinnasta 600 metrin korkeudessa sijaitsevalla majalla olisi ollut myös mahdollista yöpyä maksua vastaan, mutta meidän tavoitteenamme oli hiihtää päivän aikana Nalloon, 900 metriin.

Nousua riittikin koko loppupäiväksi. Hitaasti mutta varmasti hiihdimme vuonoa ylöspäin maisemien vain parantuessa. Välillä pilviverhon rakoillessa saatoimme ihastella ympärillämme kohoavia vuoria. Enää ei ollut kyse mistään pienistä tuntureista ja tuulikin voimistui sitä mukaa, mitä ylemmäs kipusimme.

Seitsemän aikoihin havaitsimme Nallon tuvan muutaman sadan metrin päässä edessämme. Tuvalle saavuttuamme oli päivän hiihdot hiihdetty ja jäljellä varusteiden (sekä miesten) huolto. Teltat siis pystyyn ja eikun kokkailemaan. Nallon tuvalla maksoimme 160 kruunua (noin 16 euroa) siitä, että saimme kuivatella varusteitamme sisällä ja tehdä ruokaa siinä samalla. Tuukka oli kuivannut ennen reissua vaikka mitä gourmet -ruokien aineksia, joten saimme nauttia tällä kertaa muun muassa herkullista lihaperunapataa. Samassa tuvassa toisen pöydän ääressä istui ruotsalaisseurue, jolla juttua tuntui riittävän koko illan. Mökin toisessa tuvassa yöpyi suomalainen pariskunta. Me painuimme yöksi telttoihimme nukkumaan ruotsalaisten jäädessä vielä maistelemaan punaviiniä kynttilän valossa.

Sunnuntai 16.4. Yllätyksiä repusta

Aamulla nukuimme hieman pitempään, jotta emme häiritsisi ruotsalaisia aamutouhuillamme. Elimme nimiitäin Suomen aikaa Ruotsissakin. Aamupalaksi söimme taas puuroa, omena-kanelikiisseliä ja mysliä. 1. pääsiäispäivän kunniaksi Markus yllätti kaikki taikomalla repustaan kaikille pääsiäismunat! Huolellisesti oli poika pakannut yllätysmunat reppuunsa, sillä vain yksi oli hajonnut matkalla.

Ahkion ja rinkat pakattuamme napsautimme taas suksien siteet kiinni ja lähdimme nousemaan yhä ylemmäksi. Tämän reissun jyrkimmän nousun jälkeen olimme noin 1050 metrin korkeudella merenpinnasta. Kuten myöhemmin ilmenee, tämä jäi myös reissun korkeimmaksi paikaksi. Tasaisen sankka sumu aiheutti sen, että näkyvyyttä oli välillä alle 50 metriä. Kun ympärillä näkyi pelkkää valkoista, oli viisainta vain seurata edellä hiihtävän jälkiä. Reiaiddajärven ohitettuamme aloitimme laskeutumisen kohti Sälkaa. Vaelluksemme ensimmäisistä pitkistä (ja osittain jyrkistä) laskuista nautimme oikein kunnolla. Aurinkokin pilkisti pilvien välistä, kun Sälkan tuvat näkyivät alhaalla laaksossa.

Sälkassa pidimme parin tunnin lounastauon, koska minnekkään ei ollut kiire ja sää oli suorastaan loistava. Pienestä putiikista ostimme muun muassa näkkileipää ja savuporosulatejuustoa.

Iltapäivällä hiihdimme laaksoa pitkin pienelle Kuopperjåkan tuvalle, jossa tapasimme ranskalaisen pariskunnan. He olivat yöpyneet tuvan vieressä teltassa pari yötä ja tehneet päiväretkiä läheisille tuntureille. Ihmettelivät tosin pitkiä ja leveitä suksiamme, heillä itsellään kun oli telemark-sukset. Eräsuksien ja huopavuorikumisaappaiden esittelyn jälkeen kerroimme enemmänkin suomalaisesta hiihtokulttuurista.

Illalla paikkasimme päivän aikana syntynyttä energiavajetta syömällä ja juomalla runsaasti. Kerkesipä siinä kuviakin napsia ympärillä olevista tuntureista. Markus ei malttanut tulla nukkumaan heti, vaan kuvaili sinistä hetkeä lähes puoleen yöhön saakka. Olli taas kaivoi ulkohuussin esille lumikinoksesta. Kiitos Olli!

Maanantai 17.4. Tuuli meinaa viedä nenän

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pakkanen laski ehkä noin -8 asteeseen. Sen kylmempää ei reissun aikana ollutkaan, joten varsin sopivissa oloissa saimme yömme nukkua. Aamuun kuului taas perinteikäs puuro ja mysli. Ja jostain se Olli kaivoi vieläkin niitä omena-kanelikiisselipusseja...

Kuopperjåkasta lähdettyämme maasto jatkui melko tasaisena Kårtjevuollen mökeille, jossa lounastimme aurinkoisessa säässä. Nenä punoitti itse kullakin, vaikka aurinkorasvaa oli monella ollut valkoinen kerros nenän päässä. Auringon ja valkoisten hankien yhteisvaikutus oli todella voimakas, ilman aurinkolaseja tai -voidetta ei hiihtämisestä olisi tullut mitään. Voimakkaasta tuulesta huolimatta hyvä sää oli saanut muutkin retkeilijät heräämään ja nauttimaan ulkoilmasta. Kårtjevuollessa oli niin ruotsalaisia, ranskalaisia kuin englantilaisiakin hiihtäjiä. Osa oli odottanut sään paranemista päästäkseen kokeilemaan nousua Kebnekaisen huipulle. Meidän tavoitteemme oli päästä illaksi Kebnekaise Fjällstationilla.

Panostimme ruokailuun taas kunnolla, sillä edessä oli pitkähkö nousu ja tuulen vuoksi ylhäällä ei tehnyt mieli pysähtyä kovin pitkäksi aikaa. Iltapäivän aikana kova vastatuuli ja lumisadekkin piiskasivat hiihtäjiä, mutta matka vain taittui. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen saavuimme Kebnekaisen alueen suurimman majoituskeskuksen, Fjällstationin pihaan. Laitoimme taas teltat pystyyn ja huolsimme itseämme syömällä ja käymällä saunassa.

Tiistai 18.4. Last but not least

Viimeinen hiihtopäivä oli edessämme. Aamulla keitimme puuroa rakennuksessa, jossa oli monta keittiötä vierekkäin. Puuron valmistumista odotellessa ihmettelimme ruotsalaisten häsläämistä keittiössä. Aamupalan valmistaminen tuntui olevan heille varsin monimutkainen prosessi. Meidän aamupalamme yksinkertaisuuden, mutta samalla maittavuuden, takasivat mannapuuro, hedelmämysli ja yllätys yllätys, Ollin valmistama omena-kanelikiisseli.

Olimme neljän päivän aikana kiertäneet Kebnekaisen ympäri ja jäljellä oli noin 20 kilometrin matka takaisin Nikkaluoktaan. Sää oli puolipilvinen, mutta suksi luisti hyvin. Olimmekin Nikkaluoktassa jo kuuden jälkeen ja päätimme, että syötyämme ja saunottuamme lähdemme ajamaan takaisin kohti Skinnarilan vapaavaltiota.

Parin tunnin välein ajovuoroja vaihdellen ajoimme yön aikana takaisin Kuopioon, josta osa jatkoi vielä Lappeenrantaan ja Forssaan...

Linkkejä:
Nikkaluotka
Ruotsin turisti info
Abisko
Kiruna