3. joulukuuta 1999 jkr. Pohjois-Valkealan Mustalammen maja alkaa
hiljalleen täyttyä meluisista teekkari/kylteritytöistä ja -pojista.
Ensimmäiset ilmaantuvat jo ajoissa iltapäivän kuluessa, toiset pääsevät
paikalle vasta seuraavana aamuna. On taas LTKK:n Ulvovan Suden syntymä-/itsenäisyyspäivävaelluksen
aika…
Kun suurin osa sekalaisesta joukostamme löysi VR:n yhteistyön avulla
majalle jo perjantai-iltapäivänä, alkoi toisten reissu hieman mutkien
kautta. Matkaan lähtö varmistui hieman ennen yhdeksää illalla, ja
kymmeneltä istuttiin jo rinkkojamme halien autokyydissä kohti tuntematonta.
Vaikka yö oli pimeä ja ilta jo pitkällä, ei unen ennenaikaista tuloa
tarvinnut pelätä, sillä matkantekoa piristi kummasti se, että kuskin
oli määrä olla takaisin Lpr:ssa yhdeltätoista, mikä oli hieman surrealistinen
tavoite ottaen huomioon tekijät kuten: aika: 1 tunti, matka: n. 260
km, sää: jumalaton lumimyrsky, venäläisten rekkojen lumiralli, eikä
kukaan tiedä mihin tai miten oikeastaan olemme menossa. Saavutimme
kuitenkin laskujemme mukaan ainakin poimunopeuden 5 ja löysimme perille
klo:22.57. Epäselväksi jäi, pääsikö kuskimme takaisin ennen yhtätoista…
Yövaellus alkoi mukavasti seikkaillen ja blairwitchejä joukkomme noviisille
suunnitellen, kun noin kymmenen metriä kuljettuamme huomasimme, ettei
polkua enää näy missään. Ensimmäisen yön vietimmekin sitten läheisessä
kodassa lämpimässä makkarantuoksussa, ja opimme mm. kuinka helsinkiläisiltä
partiolaisilta onnistuu letttutaikinan teko kenttäpullossa. Aamun
koitossa vaelsimme lopulta itse majapaikalle, josta muut olivatkin
lähteneet jo omille tutkimusretkilleen. Saimme pienen retkueemme hyvin
suuriäänisen kännykän vihdoin suljettua, ja lähdimme tarkastamaan,
miltä Olhavan kalliot ja paikallinen tähti/näkötorni näyttäisivät
tänä vuonna.
Siellähän ne olivat vanhoilla paikoillaan, tosin hieman edellistä
liukkaampina, joten puolenpäivän jäätikkövaelluksen jälkeen saavuimme
takaisin majalle jo iltapäivällä ja tapasimme muun porukkamme sukkia
kuivattelemasta. Ilo yltyi illan edetessä, kun istuskelimme lopulta
yhtenä porukkana nuotiolla ja shampanjapullot aukeilivat. Nostimme
siis perinteiset maljat Ulvovan Suden ja Suomen syntymäpäiville -ja
taas saivat metsän eläimet kuunnella kauniin haikeaa Maamme -lauluamme.
Kun saunakin saatiin ainakin puoliksi lämpimäksi, maittoi uni makeasti
pitkän ulkoilupäivän jälkeen osalla ulkona laavuissa, osalla majassa,
joka ei enää ollut yhtä henkeäkuristavan kuuma kuin kuulemma edellisenä
yönä. Syynä oli ehkä keksimäni ovela lämmitysmetodi: lämmitetään kamina
ja laitetaan ovi auki!
Sunnuntaina oli jäljellä enää muutaman kilometrin tepastelu takaisin
hakupaikalle, josta muutamien lumienkelien ja tervapatojen jälkeen
autolliset ritarit tulivat meidät metsäläiset noutamaan takaisin Lappeenrantaan,
sivistyksen kehtoon. Viikonloppu on aina liian lyhyt aika kauniissa
talvimetsässä samoamiseen, mutta hyvin se sai rentoutumaan ja heittämään
arkihuolet ainakin vähäksi aikaa. Lämpimin muisto jäi ehkä lauantai-illasta,
jolloin kerroimme kukin nuotion ääressä yhden syyn, jolle haluaisimme
nostaa maljan (jos maljassa olisi jotain muutakin kuin lumihiutaleita).
Suurin osa kiitoksista oli meidän ihanalle porukallemme, uusille ystäville
ja todella hyvälle tunnelmalle, joka meidän vaelluksilla on tänä vuonna
ollut. Haluaisinkin vielä sanoa SUURKIITOS kaikille mukana olleille,
nähdään taas nuotiotulilla!
marika kv-hukka
