Moottoripyörällä itä-suomessa

Itä-suomi on monien mielestä suomen kauneinta aluetta, täynnä pieniä lampia, järviä ja puroja, silmänkantamattomiin komeita metsäisiä vaaroja ja lisäksi mukavia ihmisiä jotka eivät ole joutuneet elämään ruuhkasuomen stressaavassa sykkeessä. Myös motoristeille itä-suomi on hienoa aluetta lukuisine mutkaisine pikkuteineen. Useat niistä ovat hiekkapintaisia, mutta varsin hyväkuntoisia ja äärimmäisen hauskoja ajella jos pyörä on ominaisuuksiltaan sopiva hiekkateille. Käytin parin viikon kesälomastani muutaman helteisen päivän itä-suomi reissuun ja yritän tässä artikkelissa kertoa miltä tämmöinen muutaman päivän moottoripyöräreissu tuntuu.

Ensimmäinen päivä (to 17.6.)

Kesälomani ensimmäisen päivän aamuna aloitin pakkaamaan muutaman päivän varusteita, joka ei aina moottoripyörän kanssa ole helppoa, koska tilaa tavaroille ei ole paljoa. Käytössäni on sivulaukut ja reppu ja päätin että en ota mukaan enempää kuin näihin mahtuu. Tarvittaessahan moottoripyörään voidaan sitoa kaikenkokoisia pakkauksia eri paikkoihin kiinni remmeillä, mutta tarkoitukseni oli matkustaa tällä kertaa kevyesti.

Tämänkertaiseen matkavarustukseen otin mukaan yhdet farkut, verkkarit, 4 t-paitaa, 4 alushousut, 4 sukat, kameran, puhelimen, hampaiden pesuvälineet, hiusharjan, lenkkitossut, perusvalikoiman työkaluja, muutaman lehden ja tyypillisen motoristin ajoasun sisältäen kypärä, hanskat, nahkasaappaat, ajohousut ja takki. Olin saanut tavarat ja itseni pakattua pyörään vähän ennen puolta päivää, lämpöä oli n. 25 astetta ja tunnelma oli hyvä, tosin hieman hikinen johtuen ajohaarniskan lämmöneristyskyvystä.

Olin valinnut ensimmäiselle päivälle mahdollisimman nautiskeltavan reitin ja suuntasin pyörän keulan Lappeenrannan lävitse Ilottulan kylätielle, joka vei Joutsenoon, välillä saimaan rantaa mukaillen. Joutsenosta pujottelin pieniä teitä pitkin Imatralle. Ensimmäinen 40 kilometriä olivat hikisiä, mutta ajoviima alkoi hiljakseen jäähdyttämään kuumana käyvää kuskia.

Imatralta suuntasin pohjoiseen (Puumalaan suuntaan) vievälle tielle ja tähtäsin sieltä pienehkölle saimaata halkovalle mutkatielle. Tämä tie muuttuu eräässä vaiheessa maisemaltaan upeaksi, siinä kun ajetaan saimaan saaristossa olevalla ohuella hiekkasärkällä pientä mutkatietä ja tien molemmilla puolilla on vettä. Aivan mahtava maisemareitti myös autolle, jos on menossa Lappeenrannasta Savonlinnan suuntaan. Tässä välissä oli myös lossi, joka loi matkan ensimmäisen varsinaisen lepotauon.

Savonlinnassa pysähdyin hetkeksi vain tankkaamaan ja jatkoin saman tien pohjoiseen Enonkosken, Liperin ja Joensuun suuntaan. Ajoin Enonkoskelle saakka ennen kuin pidin hieman pidemmän lepotauon. Nimensä mukaisesti sieltä löytyi miellyttävän näköinen pikkukoski jonka reunat olivat kauniiden lehtipuiden varjostamia ja siinä kosken rannalla vietin lepohetken valokuvia ottaen ja nauttien puron solinasta.

Tauon jälkeen jatkoin matkaan Liperin kautta Joensuuhun, pysähdyin hetkeksi grillille syömään hampurilaista ja sen jälkeen suuntasin Enoon ja sieltä Ilomantsin suuntaan. Olin erityisesti valinnut tämän reitin, koska halusin varmistaa että oliko siellä Eno-Ilomantsi tien varressa vielä Helvetinportti niminen paikka. No olihan se siellä, pientä hupia aiheutti myös se että Helvetinportissa näytti nykyään olevan jonkinlainen Ortodoksisen seurakunnan toimipiste.

Olin jo varsin lähellä mökkiä johon olin menossa ja viimeiset 50 kilometriä oli hyväkuntoista hiekkatietä ja matka eteni joutuisasti mökille. Olin mökillä seitsemän aikaan illalla, eli matkaan oli mennyt melkein 8 tuntia maisemista ja mutkateistä nautiskellen. Olin matkasta väsynyt, en jaksanut lämmittää edes saunaa, söin, katselin auringon laskemista Koitere-järven taakse ja kävin tyytyväisenä nukkumaan.

Toinen päivä (pe 18.6.)

Päätin viettää tämän päivän leikkimällä turistia Ilomantsissa, olin päättänyt käydä EU:n itäisimmässä pisteessä, mutta ensin minun piti ajaa Ilomantsin kirkonkylälle kauppaan ruokaa hakemaan. Matkaa on n. 50 km ja siinä menikin toista tuntia ennen kuin sain repullisen ruokaa raahattua mökille.

Tämän jälkeen ajelin mökiltä Piilovaarasta Naarvaan ja sieltä Hattuvaaraan Taistelijan talolle, jossa sain kuulla että tarvitsen luvan raja-alueella liikkumiseen. Onneksi sen sai naapurissa olevasta rajavartiosta kymmenessä minuutissa. Olin tänä vuonna 1020. kävijä EU:n itänurkassa. Reitti oli vaihtelevaa hiekka ja soratietä, jonka varrella oli useita talvisodan taistelupaikkojen muistomerkkejä, luulin olevan välillä eksyksissäkin kun opasteita ei näkynyt pitkään aikaan.

Mutta kyllä se EU:n itäisin nurkka sieltä tien päästä loppujen lopuksi löytyi, kyseisessä rajakohdassa yhtyvät suomen vanha ja uusi rajalinja ja rajatolppa on mitattu kuulemma 10 cm tarkkuudella kohdalleen. Tätä en päässyt kyllä tarkistamaan koska rajapiste oli 100 metrin päässä lammen keskellä olevassa pienessä saaressa. Olin siellä epämääräisen ajan aivan yksinäni, rajalammen venäjän puolella oli myös vain metsää, kuuntelemassa luonnon ääniä ja haistelemassa viereisen suon tuoksua. Kerrankin oli mahdollisuus olla täysin ilman ihmisten luomaa taustameteliä. Voin suositella vierailua tuossa paikassa, erityisesti turistikauden ulkopuolella, jolloin siellä saa olla aivan yksin.

Tämän jälkeen ajelin takaisin taistelijan talolle ja söin herkullisen paahtopaisti aterian, höystettynä paistetuilla muikuilla ja keitetyillä perunoilla. Paikallisruoat on turistina leikkimisessä tärkeätä ja mielestäni kannattaa reissussa ollessa herkutella, niistä jää hyviä muistoja. Aterian jälkeen ajelinkin kiireisesti takaisin mökille koska taivas muuttui synkäksi ja vesisateet alkoivat päivän kääntyessä iltaan.

Vaikka vesisateet ovat toisinaan inhottavia, niin tällä kertaa ne helpottivatkin saunan lämmitystä koska saunavedet tulivat nyt taivaalta, räystään kautta isoon saaviin, eikä hiki hatussa järvestä kantaen. Vietin perisuomalaisen mökki-illan saunoen, syöden ja ihaillen luontoa. Ukkoskuurojen ja auringonpaisteen vuorottelu on kaunista ja ilta päättyi taas erittäin kauniiseen auringonlaskuun. Päätin että jatkan matkaa aamulla jos sää sallii.

Kolmas päivä (la 19.6.)

Sää oli loistava matkantekoon, erityisesti aamupäivällä oli mukavan viileätä, eikä lainkaan hiostavaa. Tarkoituksena oli ajaa Kolin kautta Kuopioon vanhoja ystäviäni tapaamaan. Jätin jäähyväiset mökille ja suuntasin kohti Kolia, jossa olin viimeksi käynyt joskus pikkupoikana 80-luvulla. Alkumatka meni kivasti hiekkateillä ajellen Huhuksen kautta Kivilahteen, mutta tästä eteenpäin loppumatka olikin asfalttia.

Uimaharju matkan varrella muistutti hajullaan, että rahaa paikkakunnalle tuo puuteollisuus, sujautin siitä ohitse ja oikaisin pienehköjä asfalttiteitä pitkin lähemmäksi kolia. Lähestyessäni kolia, liikenne lisääntyi ja syyksi paljastuivat kolin erämessut, joka tuntui vetävän kovasti ihmisiä paikkakunnalle. Itse en ollut moisista kiinnostunut ja suuntasin kohti ukkokolia ja huomasin ihmetyksekseni varoituskyltit joissa kerrottiin tien loppuvan ennen aikojaan rakennustyömaan takia.

Hotelli Koli oli laitettu isompaan remonttiin ja tie oli katkaistu muutamaa sataa metriä ennen huippua, tiedossa oli siis kipuaminen hellelämmössä huipulle. Tätä varten suoritin motoristireissuilla tyypillisen strippausesityksen täpötäydellä parkkipaikalla ja vaihdoin päälleni farkut ja lenkkitossut, ajoasun alla ei nimittäin voinut pitää muuta kuin t-paitaa ja lyhyitä alushousuja. Parkkipaikalta oli huipulle matkaa n. 600 metriä, mutta nousua tuntui olevan 50-100 metriä, eli hiki virtasi siinä vaiheessa kun olin päässyt huipulle. Mutta oli se sen arvoista, suomalainen järvimaisema on henkeäsalpaava yli 300 metrin korkeudelta katseltuna.

Katselin maisemat sekä ukko-kolilta että akka-kolilta ihan tasa-arvon vuoksi ennen kuin jatkoin matkaa Kuopion suuntaan. Tämä oli toistaiseksi matkan tylsin osuus, vaikka valitsinkin matkateeman mukaan pienehköjä teitä. Reittini kulki Polvijärven kautta Juankoskelle ja sieltä Siilinjärvelle, joka oli päivän lopullisena tavoitteena.
Onneksi matkaa tuli piristämään toinen motoristi, pitkänlinjan moottoripyöräilijä jonka tapasin tankkaustauolla. Hänen kanssaan juttelin hetken aikaa ja tämän jälkeen ajelimme joitakin kymmeniä kilometriä samaa matkaa. Moottoripyöräilijöillä on nimittäin mukava tapa tervehtiä toisiaan tien päällä liikkuessaan ja tulla juttelemaan taukopaikoilla. Tämä tuo sellaista mukavaa toverihenkeä tuntemattomien ihmisten välille, joilla on usein vain yksi yhdistävä asia.

Siilinjärvelle päästyäni olikin vuorossa grilliateria ja virvokkeiden nauttimista. Iltahämärissä lähdimme vielä Kuopion iltaelämästä nauttimaan ja kävimme katsomassa miltä näyttää ja kuulostaa metallibaari Valhalla, yömyöhällä siirryimme vielä Rantalahteen perisuomalaisen kotimaisen tanssimusiikin ääreen. Näin suuren viihdepaketin jälkeen oli helppoa vaipua sikeään uneen.

Neljäs päivä (su 20.6.)

Neljäntenä päivän oli tarkoitus tehdä nopeahko siirtymä Kuopiosta Lappeenrantaan, jolta väliltä on vaikeata löytää reittiä joka kulkisi koko ajan pieniä teitä pitkin. Aikaisemmista päivistä viisastuneena päätin kokeilla lähtöä vasta kuudelta illalla, että ilma kerkiäisi jäähtymään. Alkumatka oli varsin yksitoikkoista viikonlopun paluuliikenteen seassa valtatiellä kulkemista ja Kuopiosta Mikkeliin oli odotettavissa samanlaista koko matkan ajan.

Päätin kuitenkin tehdä pienen poikkeaman Suonenjoen ja Pieksämäen kautta, jotta pääsisin hieman pienemmille teille ja autojonosta eroon. Valinta oli sen suhteen hyvä, autoja kulki harvakseen ja matka eteni stressittömän joutuisasti, kunnes suonenjoen jälkeen bensa oli niin vähissä että bensahana piti kääntää varatankki asentoon. Katselin kartasta että Pieksämäelle on n. 30 kilometriä matkaa ja bensa riittäisi sinne ruhtinaallisesti ja luotin siihen että tien varressa on joku huoltoasema viimeistään Pieksämäellä.

Pieksämäen kohdalla ei vielä ollut huoltoasemaa, eikä myöskään parissa isommassa risteyksessä sen jälkeen ja tässä vaiheessa alkoi jo pelko polttoaineen loppumisesta heräämään. 10 kilometriä Pieksämäestä Mikkelin suuntaan polttoaine odotetusti loppuikin, eikä siinä auttanut muu kuin aloittaa liftaus takaisin Pieksämäelle bensaa hakemaan. Suomessa ei yleensä tarvitse kauaa hädässä tienvarressa seisoskella ja sainkin nopeasti kyydin Pieksämäen keskustassa sijaitsevalle huoltoasemalle. Otin sieltä viitisen litraa polttoainetta kanisteriin ja sain huoltoaseman pihalta kyydin takaisin pyörälle, suuret kiitokset auttajille.

Tässä vaiheessa oli Lappeenrantaan matkaa alle 200 kilometriä ja pidin ajelin reipasta vauhtia Mikkeliin ja siitä suoraan Lappeenrantaa kohti. Tein viimeisen pikkutiekoukkauksen Suomenniemen, Savitaipaleen ja Taipalsaaren kautta Lappeenrantaan ja saavuin takaisin lähtöpisteeseen puolenyön tienoilla kesäyön viileydessä. Reissun kruunasi Suomenniemen ja Savitaipaleen välillä nähty erittäin kaunis auringonlasku.

Reissussa olin 4 päivää ja pituutta tuli matkalle vajaat 1300 kilometriä. Sää oli koko ajan lämmin, täydelle ajovarustukselle hieman liian lämmin, ja tiet kuivia. Moottoripyörän kanssa ei ollut teknisiä ongelmia, yhtä polttoaineen loppumista lukuun ottamatta. Matkaa voisi siis sanoa onnistuneeksi ja voin suositella vastaavanlaista reissua itä-suomessa muillekin motoristeille, edetkää kiireettömästi ja pysähtykää matkalla ihmettelemään paikallisia nähtävyyksiä.

Mika Laakkonen / WMCC